Capoeirasta

Mitä on capoeira?

Capoeira on monipuolinen brasilialainen taistelulaji, johon kuuluu olennaisesti myös musiikki.  Capoeiraa luullaan joskus tanssiksikin, mutta sitä se ei musiikin mukanaolosta huolimatta ole.

Kahden capoeiristan ”ottelua” sanotaan peliksi, joka on kuin fyysistä shakkia – tarkoituksena on samanaikaisesti hyökätä ja paeta vastustajan hyökkäyksiä. Koko ajan pyritään ennakoimaan vastustajan seuraavia liikkeitä, ja pelaajat pysyvät kaiken aikaa liikkeessä. Hyökkäykset muuttuvat nopeasti väistöiksi ja väistöt hyökkäyksiksi, mikä tekee capoeirapelistä myös kiehtovaa katseltavaa.

Jatkuvan liikkeen (portugaliksi ”ginga”) ja capoeiristalle treenaamisen myötä kehittyvien nopeiden  refleksien takia potkuilla ei välttämättä ole helppo osua, mutta joskus sekin onnistuu. Capoeirassa harjoitellaan myös paljon erilaisia kaatotekniikoita, joita taitava pelaaja osaa laittaa pelissä käytäntöön.  Koskaan tarkoitus ei ole kuitenkaan satuttaa toista – capoeirapeli tapahtuu aina hyvässä hengessä ja toista kunnioittaen. Kaiken ikäiset ja tasoiset pelaajat voivat myös ongelmitta treenata ja pelata keskenään. 

Historiaa ja juuria

Capoeiran juuret ovat Afrikasta Brasiliaan vietyjen orjien vapaustaistelussa. Lajin syntyhistoria on osin hämärän peitossa, eikä sen varhaisista vaiheista ole juuri kirjallisia dokumentteja, tarinoita sen sijaan sitäkin enemmän.

Esimerkiksi musiikin ja sulavan liikkeen on sanottu olleen keinoja hämätä orjaisäntiä ja estää näitä huomaamasta, että kyseessä on taistelulaji. Nykyistä muistuttava capoeira sai oletettavasti alkunsa n. 500 vuotta sitten koillis-Brasiliassa. Kun orjuus lakkautettiin, monet entiset orjat alkoivat hankkia elantonsa katuesityksillä, muun muassa capoeiralla. Tällöin peliin alettiin lisätä myös akrobaattisia liikkeitä katsojien viihdyttämiseksi.

Capoeiraa käytettiin kuitenkin myös laittomiin tarkoituksiin, ja 1800-luvun lopun katucapoeira oli vaarallista ja väkivaltaista. Capoeira olikin Brasilian rikoslaissa kielletty vuodesta 1890 vuoteen 1940.

1900-luvun alkupuolella samoihin aikoihin laillistamisen kanssa, capoeirasta erottui kaksi päätyylisuuntaa, hitaampi ja lähempänä maata pelattava angola ja nopeampi, akrobaattisempi ja taistelullisempi regional. 

Capoeira nyt

Nykypäivänä capoeira on levinnyt lähes koko maailmaan. Se on historiansa aikana kehittynyt erittäin monipuoliseksi, ja sitä voivat harjoitella kaikenikäiset ja -kokoiset aiemmasta liikuntataustasta tai muista ominaisuuksista riippumatta. Jokaisella on oma tapansa harjoitella capoeiraa: yksi haluaa vain liikkua ja oppia uutta hyvässä seurassa, toista kiinnostaa akrobatia, kolmas innostuu soittimista ja musiikista, joku löytää lajista kenties kokonaisen elämäntavan. Kaikenlaisille treenaajille on capoeiran maailmassa paikkansa. 

Capoeira ei ole kilpalaji. Viime vuosina Suomessakin on järjestetty muutama capoeirakilpailu, mutta kilpailu ei ole lajissa olennaista. Kilpailut ovat enemmänkin hauskanpitoa ja melko leikkimielisiä, eikä menestys niissä määrittele capoeiristan kehitystä tai esimerkiksi vyöjärjestelmässä etenemistä lainkaan. 

(Teksti: http://www.respeitecapoeira.net/)

Videomateriaalia Ginga na Mata -capoeiraleireiltä

Järjestämme vuosittain Suomen suurimman capoeiraleiri  Ginga na Matan.